Valioliiga: Sunderland – Chelsea 24.5.

Jalkapallovihjeet: Valioliiga

Sunderland vs Chelsea

Sunnuntai 24.5. klo 18.00

Sunderland ja Chelsea hamuilevat viimeisiä europaikkoja, kun joukkueet kohtaavat sunnuntaina Valioliigan päätöskierroksella.

Black Cats on sijalla kymmenen vain pisteen Bluesia perässä, ja voitolla jopa seitsemäs sija on vielä mahdollinen.

Chelsea lähtee päivään sijalta kahdeksan, ja myös sillä on Brightonin tuloksesta riippuen sauma nousta vielä seitsemännelle paikalle. Lontoolaisten peli-ilme on ollut kuitenkin jo pitkään vaisu, joten vetoidea löytyy Sunderlandin suunnalta.

Sijoitukset Valioliigassa

  • Sunderland (10.), 13-12-12, 40:47, 51p
  • Chelsea (8.), 14-10-13, 57:50, 52p

Sunderland haaveilee europeleistä

Sunderlandin fantastinen kausi saattaa vielä päättyä jättipottiin, eli tuleviin europeleihin. Tämä vaatisi kuitenkin sunnuntaina voiton, sekä samalla Brentfordin tappion Liverpoolin vieraana. Yhtälö on kaukana mahdottomasta, ja Stadium of Light tulee jälleen kuohumaan.

Vaikka alkukaudella huikeasti kantanut kotitaika on keväällä hieman laantunut, on Sunderlandin kotisaldo edelleen mainio 8-6-4. Viimeksi Black Cats jäi maalittomaan tasuriin Manchester Unitedin isäntänä, vaikka vei laukaukset 15-11 ja xG:n 1,25 – 0,62.

Viikko sitten Sunderland osoitti sinnikkyyttä nousemalla toisella jaksolla takaa-ajoasemasta 1-3 voittoon Evertonin vieraana. Joukkue ohitti Toffeesin taulukossa ja piti eurohaaveet mukavasti elossa.

Sunderland

  • Hävinnyt kahdeksastatoista kotipelistään neljä.
  • Nousi Evertonin vieraana 1-0 tappioasemasta 1-3 voittoon.
  • Hävinnyt kymmenestä viime sarjaottelustaan kolme.

Chelsean kausi kokonaisuudessaan pettymys

Chelsean kausi tulee päättymään odotuksiin nähden suureen pettymykseen. Tavoitteet olivat aivan muualla kuin seitsemännessä sijassa, eikä Eurooppa-liigan sijoitus välttämättä motivoi lontoolaisia täydellä teholla.

Kaksi manageria on jo potkittu pois, eikä väliaikaisvetäjä Calum McFarlane ole tuonut otteisiin erityistä lisäboostia. Mies nappasi viikko sitten ensimmäisen valioliigavoittonsa, kun Chelsea kaatoi Tottenhamin 2-1. Blues oli kuitenkin haluttoman oloinen ja hävisi xG:n 0,63 – 1,27.

Chelsea

  • Voitti Spursin nihkeästi 2-1 hävittyään xG:n 0,63 – 1,27.
  • Tehnyt kahdeksassa viime sarjaottelussaan yhteensä neljä maalia.
  • Voittanut vieraissa viimeksi maaliskuun alussa.

Otteluennakko

Chelsean pitäisi ehdottomasti pystyä materiaalinsa turvin parempaan, mutta peli on ollut jo monta kuukautta todella sekavassa tilassa. Isomman vaihteen löytäminen kauden päätökseen on valtava kysymysmerkki.

Sunderland on sen sijaan ollut kahdella viime kierroksella hyvässä vireessä, ja kauden viimeisessä kotiottelussa henki saadaan takuulla päälle. Mahdollinen Konferenssiliigan paikkakin olisi Black Catsille valtava saavutus.

Mikäli Brighton siirtyy omassa ottelussaan johtoon, saattaa Chelsean motivaatio lopahtaa kokonaan. Maaliuhan luominen on ollut hankalaa, eikä nihkeälle Spurs-voitolle kannata antaa liikaa painoarvoa.

Kokoonpanotilanne

Sunderlandin kokoonpanotilanne on hyvä, eikä siltä odoteta kummoisia muutoksia viime kierrosten avaukseen.

Chelsealla on muutama epävarma osallistuja, ja nelikon Joao Pedro, Reece James, Romeo Lavia ja Levi Colwill pelikunto ratkeaa lähempänä ottelua.

Sunderland syttyneempi kauden päätöksessä

Sunderland on perustasoltaan jäljessä, mutta taisteluilme etenkin kotona paikkaa eroa merkittävästi. Chelsean syttyminen on enemmän arvoitus, ja Blues on vain noin 45 prosentin suosikki, joten Black Catsin kertoimet herättävät kiinnostusta.

Kupongille poimitaan kotivoitto +0,5 maalin tasoituksella, josta vedonlyöntisivustot tarjoavat 1.85 kertoimia.

Vihje: Sunderland +0,5 maalia
VivatBet logo
Arvostelu
Kerroin
1.856
Tervetulobonus
100% 100€ asti
Lyö veto
ibet logo
Arvostelu
Kerroin
1.85
Tervetulobonus
100% 250€ asti
Lyö veto
Epicbet
Arvostelu
Kerroin
1.85
Tervetulobonus
100% 200€ asti
Lyö veto

Jaa vihjeet myös kaverille!

VEIKKAUSVIHJEET

VivatBet logoVEDONLYÖNTIBONUS

100 % BONUS 100 €

Näytä bonusehdotLUNASTA BONUS
WildzVEDONLYÖNTIBONUS

100 % BONUS 100 €
+ VIISI 10 € ILMAISVETOA

Näytä bonusehdotLUNASTA BONUS
Ninja CasinoVEDONLYÖNTIBONUS

200 % BONUS 60 €

Näytä bonusehdotLUNASTA BONUS

UUSIMMAT ARTIKKELIT

EpicbetVEDONLYÖNTIBONUS

100 % BONUS 200 €

Näytä bonusehdotLUNASTA BONUS
Qbet CasinoVEDONLYÖNTIBONUS

100 % BONUS 200 €

Näytä bonusehdotLUNASTA BONUS
WinnerzVEDONLYÖNTIBONUS

200 € RISKITÖN VETO

Näytä bonusehdotLUNASTA BONUS