HJK vs NSI Runavik
Torstai 17.7. klo 19.00HJK ja NSI Runavik taistelevat torstaina jatkopaikasta Konferenssiliigan ensimmäisen karsintakierroksen toisessa osaottelussa. Klubi hävisi Färsaarilla viikko sitten peräti 4-0, joten joukkueella on melkoinen vuori kiivettävänä.
Avausosa repsahti HJK:n jouduttua aikaisessa vaiheessa miesalivoimalle. Kotona helsinkiläisryhmä nousee valtavaksi suosikiksi, mutta riittääkö ysikymppinen neljän maalin kaulan kiinni kuromiseen?
HJK romahti avausosassa
HJK:n eurotaival on katkeamassa heti ensimmäisellä esteellä. Esitys Runavikissa oli karmaiseva epäonnistuminen, ja homma romahti Jere Kallisen pelin alkupuolella hölmöilemään ulosajoon.
Klubin pelillisestä tasosta ei saatu Färsaarilla oikeastaan minkäänlaista kuvaa. Joukkue pelasi alivoimalla melko uhkarohkeasti, eikä puolustuksen paketti jaksanut lopulta pysyä kasassa. HJK hävisi pallonhallinnan miesvajaalla ainoastaan prosentein 52-48, mutta Runavik vei laukaukset 20-9 ja rokotti paikoistaan ilman armoa.
Veikkausliigassakin Klubilla on ollut hankaluuksia. Sarjasijoitus on vasta neljäs, ja kolmeen viime sarjapeliin mahtuu tappiot KuPS:lle ja Jarolle. Viime kierroksella joukkueen tekemisessä oli kuitenkin paljon hyvää, kun VPS kaatui Vaasassa maalein 0-2.
HJK
- Kallinen hankki ulosajon avausosan 23. minuutilla.
- Voittanut Veikkausliigassa seitsemästä kotipelistään neljä.
- Tehnyt viidessä viime sarjapelissään yhteensä 11 maalia.
Runavik nauttii harvinaisista europeleistä
Runavik on viime kauden Färsaarten liigan nelonen. Siltä ei odotettu paljoa Konferenssiliigan karsinnassa, mutta HJK sai avausosassa hurjan kylvetyksen. Saarelaiset pääsivät odotettua enemmän palloon ja heittivät runsaasti vaarallisia keskityksiä, joita vieraat puolustivat haparoiden.
Kuluvalla kaudella NSI majailee kotimaan sarjassa toisena, mutta Klaksvik on jälleen yli kymmenen pisteen karkumatkalla. Joukkue painelee tällä hetkellä HJK-voitto mukaan lukien viiden ottelun tappiottomassa putkessa.
Runavik
- Viime kauden Färsaarten liigan nelonen.
- Pelasi kotiosassa yli 70 minuuttia miesylivoimalla.
- Voittanut kuluvan kauden kuudestatoista liigapelistään yksitoista.
Otteluennakko
HJK joutuu jahtaamaan kavennusmaaleja ottelun alusta saakka, mutta samalla kärsivällisyys olisi säilytettävä. Perustasoltaan Klubi on kaksikosta eittämättä parempi osapuoli, ja se tulee olemaan torstaina valtaosan ajasta pallossa.
Runavikin ei tarvitse lähteä Helsingissä hurjasti prässäämään. Perustiiviillä puolustamisella jatkopaikan pitäisi olla selviö, joskin aikainen avausmaali saattaisi aiheuttaa pientä vapinaa vieraiden takalinjoille.
Maalin tappioasemassakin NSI todennäköisesti vetäytyy matalaan blokkiin. Färsaarelaiset tulevat joitakin hyökkäyksiä HJK:n paineen alta rakentamaan, ja isäntien on kyettävä puolustamaan keskityspalloja huomattavasti avausosaa paremmin.
HJK voittaa kotiosan, mutta riittääkö kiri?
Kakkososan lähtökohdat huomioiden kotivoitto on erittäin todennäköinen. HJK:n on pakko jahdata isonumeroista voittoa ja pitää jatkuvasti jalka kaasulla.
Aika ei ole Klubin puolella, mutta panostuksen arvoinen kohde löytyy vähintään kahden maalin kotivoitosta. Useat vedonlyöntisivustot tarjoavat merkille maistuvaa noin kahden kerrointa.