Arda vs HJK
Torstai 24.7. klo 19.00HJK:n eurokiireet jatkuvat torstaina Konferenssiliigan karsinnan toisella kierroksella. Joukkue matkustaa avausosassa Bulgariaan Ardan vieraaksi. Klubi voitti ensimmäisellä kierroksella NSI Runavikin hurjan kirin päätteeksi yhteismaalein 5-4.
Arda aloittaa oman urakkansa karsinnassa vasta tästä vaiheesta. HJK on niukka suosikki etenemään parista jatkoon. Reissu Kardzhaliin on kuitenkin kinkkinen, ja pelistä voidaan ennakoida varovaista ja niukkamaalista.
Arda jäljessä Bulgarian laatujoukkueista
Arda sijoittui keväällä Bulgarian liigan runkosarjassa kolmanneksi, mutta lipsahti mestaruuskierroksella neloseksi. Paikka Konferenssiliigan karsintaan aukesi kuitenkin playoff-ottelussa CSKA Sofiaa vastaan rankkarikisan jälkeen.
Joukkue ei vedä vertoja sarjan vahvimmille ryhmille Ludogoretsille tai Levski Sofialle. Peruspaketti on kuitenkin kohtalaisen hyvin organisoitu ja puolustus on hyvänä päivänä erittäin tiivis.
Paikallisen Parva Ligan mestaruuskierroksella Arda kiskaisi saldon 0-5-1 ja teki kolmessa kotiottelussaan ainoastaan yhden maalin. Ryhmä on uudistunut kesällä jonkin verran, ja uuden sarjakauden joukkue aloitti viime perjantaina 0-1 tappiolla CSKA Sofian vieraana.
Arda
- Starttaa KL-karsintansa alkavalta toiselta kierrokselta.
- Sijoittui keväällä Bulgarian liigassa neljänneksi.
- Viime kauden sarjapelien kotisaldo 10-6-2 ja maaliero 30:18.
HJK nappasi jatkopaikan rimaa hipoen
HJK oli vähällä tippua heti ensimmäisellä karsintakierroksella. Se onnistui kuitenkin nousemaan Runavikia vastaan 0-4 vierastappion jälkeen kotona jatkoajalla upeaan 5-4 voittoon.
Otteluparin runsasmaalisuudesta ei kannata vetää liian isoja johtopäätöksiä, sillä kumpikin pääsi pelaamaan kotiosassaan yli 70 minuuttia miesylivoimalla. HJK vei Helsingissä isoa voittoa jahdatessaan pallohallinnan nimiinsä prosentein 69-31 ja laukaukset peräti 60-3.
Veikkausliigassa HJK on ollut erittäin runsasmaalinen. Sunnuntaina irtosi 3-1 voitto Oulua vastaan, ja näin Klubi jatkaa sarjassa neljäntenä. Päävalmentaja Miika Nuutinen kierrätti rosteriaan vahvasti, joten torstaina joukkueelta pitäisi löytyä tuoreita jalkoja matkustamisesta huolimatta.
HJK
- Lepuutti useita avainpelaajiaan sunnuntain Oulu-voitossa.
- Keskityttävä puolustamiseen ruman Runavik-vierastappion jälkeen.
- Tehnyt Veikkausliigassa 35 maalia, joista 16 vieraissa.
Otteluennakko
HJK:n voisi olettaa lähestyvän etukäteen vaikeaa vieraspeliä tarkasti puolustaen, etenkin kun Runavikin katastrofi koputtelee muistissa. Bulgariasta ei tarvitse lähteä hakemaan voittoa uhkarohkeasti, ja virheiden välttäminen on homman keskiössä.
Ardan kotisaldo on kohtalaisen kova, ja se on tottunut isäntänä suosikin asemaan. Mikään erityinen hyökkäyspään supermylly ei kuitenkaan ole missään nimessä kyseessä, ja tehojen löytyminen europeleissä on melkoinen arvoitus.
Kardzhaliin on ennustettu torstaiksi kovaa hellettä, ja mittari lähentelee illallakin kolmeakymmentä astetta. Kuumuus ottaa varmasti pelistä tempoa pois, eikä laadukkaille maalipaikoille päästä hidastahtisessa ottelussa helposti etenemään.
Kardzhalin helteessä maalipaikat ovat kortilla
Arda on nostettava kotonaan niukaksi suosikiksi. Vetomielessä näistä asetelmista eniten kiinnostusta herättävät matalat lukemat.
Kupongille päätyy ottelun alle kaksi maalia aasialaisella linjalla. Vedonlyöntisivustot tarjoavat underista erinomaisia yli kahden kertoimia.