Universitatea Craiova vs KuPS
Torstai 13.8. klo 20.00KuPS on torstaina valtavan haasteen edessä, kun se matkustaa Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun Craiovan vieraaksi. Joukkueet taistelivat viikko sitten Kuopiossa 1-1 tasapelin.
Craiova on materiaaliltaan selvästi edellä ja se oli myös avausosassa pelillisesti vahvempi osapuoli. KuPS pystyy urotekoihoin kotona, mutta Romanian vierailusta oletusarvona on tappio ja EL-jatkoista karsiutuminen.
Craiovalla vaikea alkukausi
Craiova voitti keväällä Romanian mestaruuden, mutta alkanut kausi on ollut toistaiseksi melkoista hakemista. Mestarien liigan karsinnassa tuli kirvelevä tappio Levski Sofiaa vastaan yhteismaalein 2-3.
Kotimainen sarjakausi on startannut saldolla 2-0-2. Viime sunnuntaina Craiova hävisi kotona Arges Pitestille 0-1, vaikka isännät veivät pallonhallinnan 80-20, laukaukset 28-11 ja maaliodottaman 2,71 – 0,66.
Kuopiossa Craiova keskittyi ensisijaisesti kurinalaiseen puolustamiseen ja vei ottelun laukaukset nihkeästi 8-4. KuPS:n tasoitus syntyi sen ainoasta maalia kohti suuntautuneesta laukauksesta, kun romanialaiset puolustivat kulmapotkutilanteen heikosti.
Craiova
- Hävisi CL-karsinnassa Levskille 2-3 vaikka vei otteluparin laukaukset 30-18.
- Viime kauden kotisaldo Romanian liigassa 15-3-2 maalierolla 40:13.
- Hävisi viime sarjapelin Argesille, vaikka vei laukaukset 28-11 ja xG:n 2,71 – 0,66.
KuPS taisteli hyvin kotiosassa
KuPS on esiintynyt eurokarsinnoissa jälleen kohtalaisen vahvasti, vaikkakin Mestarien liigasta tuli lähtö Sabahia vastaan yhteismaalein 0-3. Vierasosa Bakussa oli erityisen vaikea kuopiolaisten hävittyä pallonhallinnan 64-36 ja laukaukset 18-5.
Avausosassa Craiovaa vastaan KuPS vei hallintaprosentit niukasti nimiinsä, ja taisteluilme oli jälleen hyvä. Laadullinen ero näkyi kuitenkin kenttätapahtumissa pelin edetessä, ja puolustuksella oli vaikeuksia vastustajan yksilötaidon kanssa.
Veikkausliigassa KuPS on edelleen piikkipaikalla, vaikka sunnuntain TPS-kotipelissä johtoasema suli lisäajalla 1-1 tasuriksi. Kotimaassa joukkue on kerännyt pisteistään 22 kotona ja 18 vieraissa.
KuPS
- Hävisi CL-karsinnassa Sabahille vieraissa 1-0 ja kotona 0-2.
- Laukoi kotiosassa Craiovaa vastaan vain kerran kohti maalia.
- Voittanut Veikkausliigassa yhdeksästä vierasottelustaan viisi.
Otteluennakko
Perustasoltaan laadukkaampi Craiova pystyy hallitsemaan kotona kenttätapahtumia. Jotakuinkin Sabahin tasoinen isäntäjoukkue pystyy luomaan maaliuhkaa KuPS:n vetäytyessä, ja vieraiden paikat vastaiskuista tulevat jäämään vähäisiksi.
Romanialaisten kotietu on vahva, eikä sen viikonlopun liigatappiolle tule antaa liian suurta painoarvoa. Universitatea voitti viime sarjakaudella kahdestakymmenestä kotiottelustaan viisitoista, ja itseluottamus on torstaina Craiovassa korkealla.
KuPS putoaa laadukkaamman Craiovan kyydistä
KuPS:n puolustus ei välty virheiltä isäntien paineen alla, ja kotietu nostaa Craiovan liki 75-prosenttiseksi suosikiksi. Todennäköisessä tappioasemassa vieraat joutuvat nostamaan riskitasoja, ja ottelussa on ilmeinen repeämisen mahdollisuus.
Kupongille pääsee kotivoitto -1,25 maalin aasialaisella tasoituksella. Kohteen kertoimet ovat asettuneet mukavasti 1.75 lukeman yläpuolelle.





